Tää on meidän maailma... OSA 1

... ja kuljetaan sen läpi yhdessä.

Rokki ja Ransu ovat vaan kaksi hevosta, jotka sattuu asustamaan Espoon Ratsastustallilla. Mä satun hoitamaan niitä ja kumpikin on ollut mulle elämän varrella hyvinkin tärkeässä roolissa. Se mitä Rokki ja Ransu on mulle on hyvin vaikeaa selittää, tosin tarvitseeko sitä edes. Ne on mulle paljon enemmän kuin moni muu asia. Ajattelin tehdä kummastakin ponista omassa postausessa parhaimpia muistoja ja tunteita mitä ne mulle oikeasti merkitsee. Nyt on vuorossa siis Rokki ja toisessa osassa Ransu.

25.7.-12

Rokkiin mä tutustuin neljä vuotta sitten elokuun alussa. Mä aloitin pelokkaana pikku tyttönä ratsastuksen Ertillä, menin mun ensimmäisen tunnin Rokilla. Mun kaveri varusti Rokin mulle ja kertoi millainen se on ratsastaa. Mua pelotti, olin uudessa paikassa, en tuntenut ketään ja Rokki oli ihan vieras hevonen mulle. Mä menin sille tunnille ja mä rakastuin Rokkiin. Se oli tasainen, se kuunteli mua ja mä en tarvinnut avustajaa. 

          Vuoden päästä meidän ryhmä sekoitettiin muiden ryhmien sekaan, paikalle tuli alkeiskurssi. Mulle ei sopinut juuri mikään tunti, joten mun piti mennä hyvin hyvin paljon taitavampien ratsastajien tunnille. Mä menin puoli vuotta putkeen Rokilla. Se auttoi mua eteenpäin, vaikka mä pelkäsinkin sitä. Kaikki tehtävät tehtiin mitä pyydettiin, ei ehkä kovinkaan kauniisti, mutta yritettiin kuitenkin - ja en luovuttanut, vaikka aina ei onnistunutkaan. 

16.5.-12

          Mä kävin hoitajakurssin vuonna 2011 ja aloin hoitamaan Rokkia. Alkuun ei ollut yhtään kivaa hoitaa ponia. Se oli iso, veti mut joka ikisen ruohopuskan kautta kun käveltiin alakentälle ja ei tuntunut "turvalliselta" olla sen kanssa. Pikkuhiljaa kuitenkin opin luottamaan siihen. Muistaakseni ensimmäisen kerran, kun tajusin, että Rokki on oikeasti ihana poni, oli kun itselläni oli huono päivä ja menin pesemään ponin ruokakupin. Ensimmäistä kertaa en laittanut sitä riimuun vaan annoin sen vaan olla, ja Rokki tuli mun luokse, laittoi leukansa mun olkapäälle ja alkoi "nukkumaan". Tuosta lähtien Rokki on aina pessyt mun kanssa ruokakupin. Paitsi kerran, mutta se taisi olla niitä aikoja kun alkoi olla kipeä nyt kun ihan ajattelee....? 

          Rokin kanssa mulla on myös maailman mahtavimmat kokemukset ratsastaen. Muutamia voisin nyt muistella... 

          Tämä kerta oli yksi niistä ihan alkuajoista, kun ratsastin paljon Rokilla. Mentiin puomeja ja tehtävänä oli saada jokin tietty määrä askeleita kahden puomin väliin. Oikeastaan tulimme puomin kerran ihan normaalisti ja katsoimme kuinka monta askelta väliin tulee. Seuraavaksi piti tulla niin monella askelleella kuin pystyy. Olin tosi iloinen kun sain yhden askeleen enemmän kui normaalisti. Seuraavana tehtävänä oli saada mahdollisimman vähän askeleita. Mua tietenkin pelotti hirveästi, koska vauhtia piti kasvattaa. Taidettiin muistaakseni mennä väli 6 askeleella, eli yhdellä vähemmän. Nyt kun mietin tilannetta, ja tämän tasoisena ratsastajana, niin olisin saanut nuo tuloksen reilusti parempina, mutta tuolloin se oli suuri saavutus.

          Tästä on nyt puolitoista vuotta aikaa, menin syyskauden ensimmäisen tunnin Rokilla ja aiheena oli pohkeenväistöt. Se oli ihan mahtava tunne, kun se oikeasti onnistui. No joo, poni juoksi, mutta se väisti hienosti mun taitoihin verrattuna. Mentiin ravissa kokorataleikkaa-tiellä väistöä ja oltiin jonossa viimeisiä jotka tuli tehtävän. Me jotenkin molemmat motivoiduttiin ja mä vieläkin muistan miten Jonna jotenkin "huudahti" iloisesti, että no nytpähän poni västää! Olin tosi iloinen sen jälkeen.

          

30.8.-12

     Rokki jäi saikulle 2013 marraskuussa, kävelytin ponia satunnaisesti viikoittain. Muutamat kävelytyskerroista on kuitenkin tosi vahvasti mielessä. Mm. yksi päivä oltiin yläkentällä kävelemässä ja poni kuunteli mua niin hienosti. Harjoittelimme tosiaan tämän saikun/kävelytyksien aikana ratsastajan viereen pysähtymistä heti. Viimeisillä kerroilla se teki sen jo aivan mahtavasti! Joululiikutuksissa kävelytin Rokkia, kun muut ratsasti. Loppuun menin vielä selkään vähäksi aikaa, ja en pystynyt muuta kuin hymyilemään. Olin niin iloinen kun mulla oli mahdollisuus tehdä kaikkia moita asioita sen ponin kanssa. Yhtenä päivänä lähdimme myös Jonnan kanssa maastoon kävelemään, oli tuulinen päivä, mutta Rokin selässä olin ihan rentona.... Ikävä ponia.

Rokin kanssa mä olen kokenut asioita, joita moni muu poni ei mulle pystyisi opettamaan. Tärkein on ollut luottamus siihen poniin. Ponin kautta myös kaikkiin muihin eläimiin. Vaikka Rokilla ratsastaminen ei olekaan mulle tärkeitä enää, (tosin onko milloinkaan ollutkaan...? Eihän se ratsastus ole se hevostelun napa) syystä tai toisesta, on poni mulle tärkeämpi mitä osaan kuvailla. Se on kuin paras ystävä, ei petä koskaan ja on tukena kun maailma tuntuu kääntävän selkänsä mulle. 

24.7.-13

1.4.-13

19.6.-13

14.10.-13

12.9.-13

28.9.-12

28.9.-13

5.5.-14

26.5..-14