Samanarvoisia - kumpikin omalla tavallaan.

Saan aika usein kysymyksiä blogiin, millä hepalla on kivempi hypätä. Kumpi on kivempi hypätä, Ransu vai Santtu? Jos Ransulla pystyy vielä hypätä, jatkatko hyppäreitä sillä? Kummalla on helpompi hypätä, yms.. Ajattelin nyt sitten tehdä postauksen, missä kerron ponien eripuolia, en kuitenkaan lupaa, että löytäisin vastausta näihin, mutta katsotaan mitä tästä tulee!

Kun aloitin Ransun kanssa hyppämisen, oli kaikki ihan uutta. Esteistä hevoseen. Mulla ei ollut kunnollista päämäärää, tarkoitus oli vain vähän opetella estepelosta eroon ja mikä silloin oli parhaita, eli tietenkin se kaksi kertaa ratsastaminen viikossa.. No Ransusta mulla ei ollut mitään tietoa, eli se estepelosta eroon pääseminen ei ihan heti toteutunutkaan vaan se paheni moninkertaisena. Toisaalta oli ihan hyvä, koska sen voitettua, mä en oo enään pelännytkään hyppäämistä ja moni muukin asia on järjestynyt, kiitos Ransun ja open!

Ransun kanssa mulla ei ollut mikään kiire. Ei mua haitannut, jos en vielä seuraavallakaan kerralla uskaltanut hypätä sitä 60cm korkeaa pystyä. Eikä mun tarvinnutkaan. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, oli itselleni parhain, että vähän kantapään kautta tuli opittua niitä perusjuttuja, esim. katse, laukanvaihdot, ja myöhemmin istunta. Alkuunhan mulla oli istunta ihan karmiva, ja Ransun kanssa se ei muuttunut tippaakaan, ehkä huonommaksi, oikeastaan niin se teki. Niin mä tein. Santtu opetti ja opettaa edelleen sitä perusjuttujen hiomista ja vie monia Ransun kanssa opeteltuja asioita eteenpäin, mm. hyppyyn mukautuminen ja esteistunta. En voi vieläkään sanoa, että mulla olisi hyvä istunta, mutta se on parantunut. Paljon on vielä opeteltavaa.

Mikä parhainta Ransun kanssa kuitenkin oli, oli se, että mulla oli hauskaa. Eiköhän Ransullakin ollut. Ainakin silloin kun se sai kuskata pitkin kenttää mielinmäärin, harrastaa lempipuuhaansa ratsastajan tiputtamista ja vaikka mitä muuta mukavaa (huom. juuri Ransun mielestä mukavaa). Eihän se alkuun tuntunut kivalta, kun mulla oli epävarma poni ja olin itsekin. Tai no ei Ransu niinkään epävarma ole, ei vaan ole niin varma esteponi, joka kehittäisi ratsastajaa huimaa vauhtia eteenpäin. Ransun kanssa pystyi/pystyy harjoittelemaan perusasioita, mutta heti kun saimme tilaisuuden lähteä ulkopuolisiin, mulle vaihtui hepaksi Vektor, Ransu vain possuilisi kisoissa = en voisi kehittyä samalla tavalla/ei olisi samat mahdollisuuden kuin muilla periaatteessa.

Yhtään hetkeä en kuitenkaan vaihtaisi ja jos se mun pätettävissä olisi, mä myös kisaisin ponilla. Ei mua haittaa, ettei se ole monen muun hienon esteponin vertainen, se on mulle oikein oivallinen. Pitääkö sen "oman" ponin olla muiden mielestä hieno ja hyvä? Mulle tärkeintä on vaan se, että itse nauttii siitä.

Vekaran kanssa mä lähdin kisat mielessä valmentautumaan. Ensimmäisen kerran jälkeen alkoi se toivoton alamäki, eikä ylämäen akupäästä ollut tietoakaan.. Mähän olin hypännyt Ransulla kokoajan ja Vektor oli niin erilainen, että roikuin vaan suussa kiinni. Niiden kaikkien kommenttien jälkeen mitä tänne sain, olin ihan paniikissa jokaisella hyppärillä. Yritin muuttaa niin montaa asiaa kerralla, että unohdin tehdä tärkeitä ja tarvittavia asioita esimerkiksi esteelle tukeminen. Jätin hepan yksin ja ei Vekara mennyt esteen yli. Kieltoja tuli ihan hirveän paljon ja en yhtään ihmettelisi, jos mulla on kuulo heikentynyt sen kaiken huudon jälkeen :D En mä tykännyt silloin hyppäämisestä. Mun "onneksi" Vektor joutui pitämän pientä sairaslomaa, jonka aikana sain ottaa rennosti ja vähän pitää hauskaakin! Sain myös mahtavan idean jatkaa hyppäämistä Ransulla. Ennen Ransun sairaslomaa, oli mulla maailman parhaimmat hyppärit siihen asti ikinä. Voin vain kiittää Ransua, ettei mua pari kuukautta sitten pelottanut hypätä metriä..

Ransun jälkeen estevakkariksi muuttui Indy, mutta se vakkari ei kauaa kestänytkään. Meillä ei vaan synkannut. Indy jännitti, mä jännitin, Indy jännitti vielä enemmän = kielto, kielto, kielto, kielto, kielto.... Me kiellettiin 20cm korkealle ristikolle.... Ei, ei, ei, tupla-ei. Mä en vaan osannut auttaa Indyä eikä Indy mua. Toivoisin, että joku päivä mä vielä osaisin, saa nähdä :)

Santtu taas pelasti mut. Taisin olla sen verran "masentunut" tuosta mun huonosta epäonnestani, etten edes tajunnut mikä poni tunnille olikaan laitettu. Vasta tunnin jälkeen tajusin, miten hyvin Santun kanssa meni ja että se on se poni jolla mä haluan alkaa hyppäämään. Niin mä sitten aloin Santun kanssa hyppäreillä käymään. Hyvä vaan, että menin vähän ajattelemattomasti tunnille, koska siinä samalla en tajunnut jännittää. Jos olisin jännittänyt, olisi koko tunti ollut pelkkää katastrofia, enkä välttämättä olisi nyt tässä vaiheessa.

Santtu on ollut oikea aarre mulle. Se on sen verran hyvä hyppääjä, että mä olen päässyt keskittymään omaan istuntaankin. Olen päässyt istumaan lähemmäksi satulaa, tosin se tuli aikalailla automaattisesti, koska Santun kanssa on saanut olla aika tarkka mm. tarpeeksi lähelle estettä tuomisessa sekä omassa nopeudessa. Siinä samalla sitä on vaan ajautunut lähemmäksi satulaa, jotta kerkeää tehdä kaiken muun. Ransu-Santtu yhdistelmä on ollut kyllä aika mainio, vaikka toki parempiakin voisi olla. Mulle se kuitenkin riittää, enkä muuta halua. Molempien ponien kanssa on ollut todella hauskaa, Ransun kanssa ehkä vähän enemmän leikkimielellä sekä huumorintajulla kun taas Santun kanssa onnistumiset on tuonut paljon iloa ja hymyä.

Loppujen lopuksi en osaa päättää kumpi on kivempi hypätä. Tai no.. Santtu on kivempi hypätä, onhan se esteponi olemukseltaankin enemmän. Ransu on vaan niin hauska, Santtu taas osaavampi. Toisaalta Santulla on aika erikooinen hyppytyyli, jonka johdosta on aina välillä - varsinkin kun esteet alkaa nousta - pysyä hypyssä ihan mukana. Toki tietenkin se vaikuttaa, että Santtu on poni, vaikka mulla ei jalat maata myöten roiku, olisi kuitenkin eriasia, jos hyppäisin vaikkapa 170cm korkealla hepalla. Kyllä jokainen vähän pidempi tajuaa ja tietää, että ponin selässä on kiikkerämpää olla, kuin isomman hevosen. Santtu myös vauhtinsa takia hyppää vähän selättömästi, mutta nyt kun se on rauhoittunut ja maltaa enemmän, on myös lähelle pääseminen onnistunut, samoin selän käyttäminen jossain määrin. En näistä osaa sanoa paljoakaan, mutta kyllä sen tuntee kun jokainen jalka lähtee joko samaa aikaa maasta tai jokainen eriaikaa...

Ransua en hyppytekniikansa puolesta ala kehumaan, se on Ransun tyyli hypätä, mutta oikeasti kun se hyppää hyvin, on sen hypyssä ihan mukava olla mukana! Jos se taas on matopäällä ja vain luikertelee esteen yli hypäten ihan hassuista paikoista, voin sanoa, että moni ei kauaa tuota ponia haluaisi vakkarikseen, eikä moni kyllä haluakaan...

Ransu ja Santtu on molemmat mukavia, enkä halua päättää kumpi olisi kivempi, ne on yhtä kivoja. Kummallakin on sekä hyviä että huonoja puolia ja niinhän se jokaisella hepalla on. Santun kanssa hypätään nyt ja muistellaan ilolla sitä aikaa, kun Ransulla vielä harjoiteltiin näitä kaikkia juttuja, mitkä nyt kaiken järjen mukaan pitäisi jo olla porautunut tarpeeksi syvälle kalloon, jotta Santun kanssa voidaan jatkaa kehittymistä vähän eteenpäin.