Liikuttelua

Maanantaina pistettiin satulat ilman huopia heppojen selkään ja suunnattiin kentälle. Kokeiltiin satululoiden sopivuutta ja ratsastuksen jälkeen katsottiin vielä varusteiden kunto ja putsattiin ne.

Ransu oli aika veikeä maanantaina, se oli ihan mukava ratsastaa, mutta vielä oli vähän hakusessa miten ne kaikki nappulat oikein toimii. Ravissa poni oli ihan okei, laukassa taas mukava, nyt pitkän ajan jälkeen varsinkin, oon vaan niin tottunut sen laukkaan!

Tiistaina sainkin taas löytää itseni ontuvan ponin selästä. Eikun vaan poni takaisin karsinaan... Illalla vielä Jonna katsoi ponin ja poni sai muutaman päivän vapaata (lliikui jo eilen).

Kun Ransulla en voinut ratsastaa, menin liikutukset Indyllä, Myssyllä, Fillellä, Santulla, Esalla ja Ressulla. Kaikki on ollut kivoja, ollaan päästy menemään vain käyntiä ja ravia ja maastoiltu melko paljon, koska kentät on niin kuivat. Ressu on valloittanut mut aivan täysin, se on ihan mahtava poni! Fillekin oli yllättävän jees, mutta toinen joka on osoittautunut oikein muikeaksi on Indy. Santtua ei kuitenkaan kukaan ylittänyt ja oli se vaan mahtavaa mennä ponilla, maastossa se otti ihan iisisti ja sen sai ratsastettua tosi kivasti siinä samalla!

1. Fille 2. Esa 3. Fille 4. Santtu

Viikonloppuna kävin myös Kemiössä katsomassa kisoja. Yövyin kaverin mökillä ja meillä oli hurjan hauskaa! Käytiin myös ratsastamassa niiden naapuritallin vanhalla ravuritammalla joka oli jäänyt jo eläkkeelle raveista ja oli kyllä hauskaa mennä ilman satulaa rennosti maastoillen (ukkosella ja vesisateessa).

Ja kun järjesyksessä en osaa kertoa, niin olin myös torstaina Tuulian mukana kisoissa hoitamassa Atthista. Tuulian mukana on aina niin kiva olla kisoissa, rentoa meininkiä ja on kiva päästä tekemään vähän enemmän, kun ratsastuskoulussa on kuitenkin aika rajattua turvallisuuden takia (mm. tää täysi-ikäisyys yms.).

1. Lyyra 2. Atthista juottamassa 3. Töissä

Samanarvoisia - kumpikin omalla tavallaan.

Saan aika usein kysymyksiä blogiin, millä hepalla on kivempi hypätä. Kumpi on kivempi hypätä, Ransu vai Santtu? Jos Ransulla pystyy vielä hypätä, jatkatko hyppäreitä sillä? Kummalla on helpompi hypätä, yms.. Ajattelin nyt sitten tehdä postauksen, missä kerron ponien eripuolia, en kuitenkaan lupaa, että löytäisin vastausta näihin, mutta katsotaan mitä tästä tulee!

Kun aloitin Ransun kanssa hyppämisen, oli kaikki ihan uutta. Esteistä hevoseen. Mulla ei ollut kunnollista päämäärää, tarkoitus oli vain vähän opetella estepelosta eroon ja mikä silloin oli parhaita, eli tietenkin se kaksi kertaa ratsastaminen viikossa.. No Ransusta mulla ei ollut mitään tietoa, eli se estepelosta eroon pääseminen ei ihan heti toteutunutkaan vaan se paheni moninkertaisena. Toisaalta oli ihan hyvä, koska sen voitettua, mä en oo enään pelännytkään hyppäämistä ja moni muukin asia on järjestynyt, kiitos Ransun ja open!

Ransun kanssa mulla ei ollut mikään kiire. Ei mua haitannut, jos en vielä seuraavallakaan kerralla uskaltanut hypätä sitä 60cm korkeaa pystyä. Eikä mun tarvinnutkaan. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, oli itselleni parhain, että vähän kantapään kautta tuli opittua niitä perusjuttuja, esim. katse, laukanvaihdot, ja myöhemmin istunta. Alkuunhan mulla oli istunta ihan karmiva, ja Ransun kanssa se ei muuttunut tippaakaan, ehkä huonommaksi, oikeastaan niin se teki. Niin mä tein. Santtu opetti ja opettaa edelleen sitä perusjuttujen hiomista ja vie monia Ransun kanssa opeteltuja asioita eteenpäin, mm. hyppyyn mukautuminen ja esteistunta. En voi vieläkään sanoa, että mulla olisi hyvä istunta, mutta se on parantunut. Paljon on vielä opeteltavaa.

Mikä parhainta Ransun kanssa kuitenkin oli, oli se, että mulla oli hauskaa. Eiköhän Ransullakin ollut. Ainakin silloin kun se sai kuskata pitkin kenttää mielinmäärin, harrastaa lempipuuhaansa ratsastajan tiputtamista ja vaikka mitä muuta mukavaa (huom. juuri Ransun mielestä mukavaa). Eihän se alkuun tuntunut kivalta, kun mulla oli epävarma poni ja olin itsekin. Tai no ei Ransu niinkään epävarma ole, ei vaan ole niin varma esteponi, joka kehittäisi ratsastajaa huimaa vauhtia eteenpäin. Ransun kanssa pystyi/pystyy harjoittelemaan perusasioita, mutta heti kun saimme tilaisuuden lähteä ulkopuolisiin, mulle vaihtui hepaksi Vektor, Ransu vain possuilisi kisoissa = en voisi kehittyä samalla tavalla/ei olisi samat mahdollisuuden kuin muilla periaatteessa.

Yhtään hetkeä en kuitenkaan vaihtaisi ja jos se mun pätettävissä olisi, mä myös kisaisin ponilla. Ei mua haittaa, ettei se ole monen muun hienon esteponin vertainen, se on mulle oikein oivallinen. Pitääkö sen "oman" ponin olla muiden mielestä hieno ja hyvä? Mulle tärkeintä on vaan se, että itse nauttii siitä.

Vekaran kanssa mä lähdin kisat mielessä valmentautumaan. Ensimmäisen kerran jälkeen alkoi se toivoton alamäki, eikä ylämäen akupäästä ollut tietoakaan.. Mähän olin hypännyt Ransulla kokoajan ja Vektor oli niin erilainen, että roikuin vaan suussa kiinni. Niiden kaikkien kommenttien jälkeen mitä tänne sain, olin ihan paniikissa jokaisella hyppärillä. Yritin muuttaa niin montaa asiaa kerralla, että unohdin tehdä tärkeitä ja tarvittavia asioita esimerkiksi esteelle tukeminen. Jätin hepan yksin ja ei Vekara mennyt esteen yli. Kieltoja tuli ihan hirveän paljon ja en yhtään ihmettelisi, jos mulla on kuulo heikentynyt sen kaiken huudon jälkeen :D En mä tykännyt silloin hyppäämisestä. Mun "onneksi" Vektor joutui pitämän pientä sairaslomaa, jonka aikana sain ottaa rennosti ja vähän pitää hauskaakin! Sain myös mahtavan idean jatkaa hyppäämistä Ransulla. Ennen Ransun sairaslomaa, oli mulla maailman parhaimmat hyppärit siihen asti ikinä. Voin vain kiittää Ransua, ettei mua pari kuukautta sitten pelottanut hypätä metriä..

Ransun jälkeen estevakkariksi muuttui Indy, mutta se vakkari ei kauaa kestänytkään. Meillä ei vaan synkannut. Indy jännitti, mä jännitin, Indy jännitti vielä enemmän = kielto, kielto, kielto, kielto, kielto.... Me kiellettiin 20cm korkealle ristikolle.... Ei, ei, ei, tupla-ei. Mä en vaan osannut auttaa Indyä eikä Indy mua. Toivoisin, että joku päivä mä vielä osaisin, saa nähdä :)

Santtu taas pelasti mut. Taisin olla sen verran "masentunut" tuosta mun huonosta epäonnestani, etten edes tajunnut mikä poni tunnille olikaan laitettu. Vasta tunnin jälkeen tajusin, miten hyvin Santun kanssa meni ja että se on se poni jolla mä haluan alkaa hyppäämään. Niin mä sitten aloin Santun kanssa hyppäreillä käymään. Hyvä vaan, että menin vähän ajattelemattomasti tunnille, koska siinä samalla en tajunnut jännittää. Jos olisin jännittänyt, olisi koko tunti ollut pelkkää katastrofia, enkä välttämättä olisi nyt tässä vaiheessa.

Santtu on ollut oikea aarre mulle. Se on sen verran hyvä hyppääjä, että mä olen päässyt keskittymään omaan istuntaankin. Olen päässyt istumaan lähemmäksi satulaa, tosin se tuli aikalailla automaattisesti, koska Santun kanssa on saanut olla aika tarkka mm. tarpeeksi lähelle estettä tuomisessa sekä omassa nopeudessa. Siinä samalla sitä on vaan ajautunut lähemmäksi satulaa, jotta kerkeää tehdä kaiken muun. Ransu-Santtu yhdistelmä on ollut kyllä aika mainio, vaikka toki parempiakin voisi olla. Mulle se kuitenkin riittää, enkä muuta halua. Molempien ponien kanssa on ollut todella hauskaa, Ransun kanssa ehkä vähän enemmän leikkimielellä sekä huumorintajulla kun taas Santun kanssa onnistumiset on tuonut paljon iloa ja hymyä.

Loppujen lopuksi en osaa päättää kumpi on kivempi hypätä. Tai no.. Santtu on kivempi hypätä, onhan se esteponi olemukseltaankin enemmän. Ransu on vaan niin hauska, Santtu taas osaavampi. Toisaalta Santulla on aika erikooinen hyppytyyli, jonka johdosta on aina välillä - varsinkin kun esteet alkaa nousta - pysyä hypyssä ihan mukana. Toki tietenkin se vaikuttaa, että Santtu on poni, vaikka mulla ei jalat maata myöten roiku, olisi kuitenkin eriasia, jos hyppäisin vaikkapa 170cm korkealla hepalla. Kyllä jokainen vähän pidempi tajuaa ja tietää, että ponin selässä on kiikkerämpää olla, kuin isomman hevosen. Santtu myös vauhtinsa takia hyppää vähän selättömästi, mutta nyt kun se on rauhoittunut ja maltaa enemmän, on myös lähelle pääseminen onnistunut, samoin selän käyttäminen jossain määrin. En näistä osaa sanoa paljoakaan, mutta kyllä sen tuntee kun jokainen jalka lähtee joko samaa aikaa maasta tai jokainen eriaikaa...

Ransua en hyppytekniikansa puolesta ala kehumaan, se on Ransun tyyli hypätä, mutta oikeasti kun se hyppää hyvin, on sen hypyssä ihan mukava olla mukana! Jos se taas on matopäällä ja vain luikertelee esteen yli hypäten ihan hassuista paikoista, voin sanoa, että moni ei kauaa tuota ponia haluaisi vakkarikseen, eikä moni kyllä haluakaan...

Ransu ja Santtu on molemmat mukavia, enkä halua päättää kumpi olisi kivempi, ne on yhtä kivoja. Kummallakin on sekä hyviä että huonoja puolia ja niinhän se jokaisella hepalla on. Santun kanssa hypätään nyt ja muistellaan ilolla sitä aikaa, kun Ransulla vielä harjoiteltiin näitä kaikkia juttuja, mitkä nyt kaiken järjen mukaan pitäisi jo olla porautunut tarpeeksi syvälle kalloon, jotta Santun kanssa voidaan jatkaa kehittymistä vähän eteenpäin.

Sama poni se edelleen on.

Kaksi päivää takana liikutuksia ja molempina päivinä olen ratsastanut Ransulla. Rokin toinen hoitaja liikuttaa Rokin tämän alun, joten olenkin löytänyt itseni ihan minulle hassujen ponien selästä mm, Fillen ja Ressun.

Ensimmäisenä päivänä käveltiin ja ohjastuntumalla hieman taivuteltiin ja käynnisteltiin heppoja. Ransu oli oikein veikeä. Pitkin ohjin se kyttäsi kaikkea ja selvästi tuumi niitä monia tapoja miten saada ratsastaja selästä alas. Ei se toki mitään tehnyt, olin myös itse valppaana niin en antanutkaan, mutta kyllä sen siitä ponista vaan tuntee kun sillä on taka-ajatuksia... Kun sitä vähän alkoi työstämään, eli otti vain ohjat tuntumalle ja vähän pohkeella ratsasti eteenpäin, unohti poni aivan täysin kyttäilemisen. Mulla ei kylläkään ollut raippaa mukana, joten poni päätti pitää vähän kevyempää päivää..
          Keskiviikkona menin myös Ressulla. Se oli niin hassu poni! Otin vaan ohjat käteen ja vähän väistätin ympyrällä ulospäin niin poni laittoi kaulan kaarelle ja meni ihan "tosissaan" siellä... On muuten kiva poni ratsastaa jos oikeasti alkaisi työstää!

Ressulla oli vähän harja lähtenyt irti kun reagoi hyönteisiin kesällä jonkinverran. Tänä vuonna poni hyvässä kunnossa muuten, ei ollut raapinut koko ihoa irti, vain hinkannut tuota harjaa 10cm kohdalta.

Tänään astetta viisaampana otin myös kouluraipan mukaan, se on kyllä Ransun kanssa ihan pakollinen varuste. Eli satula ja suitset roskiin, ei se niitä tarvii! Heti alkuun, ensimmäisellä askeleella, kun alettiin työstää tein selväksi, ettei hidastella tänään. Ja me ei hidasteltu, ei Ransun tavoin hitaasti. Toki se oli esim pohkeenväistössä vähän hidas, mutta se johtui siitä, ettei se ollut avuilla eikä sitä oltu ratsastettu läpi. Ransu on nyt toiminut tosi kivasti, ollut kivan herkkä, vaikkei se ehkä siltä näytä. Heti alusta saakka on pysynyt kevyenä edestä, ettei ole nojannut kuolaimeen ymsyms. Tänään se kuitenkin veti herneen nenään, kun alettiin ravaamaan. Kaverit meni jo vähän kauempana, jouduin ottaa Ransua vähän takaisin päin, kun meinasi vähän kiihdyttää. Sitten se alkoikin aina puraisemaan kuolaimeen kiinni pitkänsivun kulmassa ja tuli erittäin vahvaksi... Myös oikeapohje jäi täysin vaille kunnioitusta. Ensiksi se meinasi liiskata aitaan kun innostui ja kun vähän "potkaisin" kylkeen, otti poni vähän tosissaan ja lähti ympyrälle. Ja eihän se tietenkään kuunnellut pidätteitäkään. Sain sitten kuulla sen "Henna ÄLÄ RAVAA ympyrällä!!!!!" Noku en mä ravaa, en vaan osaa ratsastaa :'(... Hups... Kiva poni oli kuitenkin :)

Pysähdyksiä ja peruutuksia :)

Tässä vaiheessa ulkopohkeesta ei enään ollut tietoakaan. Ympyrällä heitti pepun ulos.. Hassu

Tätä ennen Ransu lähti sille ympyrälle, joten vältelläkseni toista samanlaista tilannetta, turvauduin aitaan. Sen jälkeen poni olikin käyttäytyäkseen vaikka...

... olikin aika vahva edestä. Oli kuitenkin positiivista, että se oli eteenpäinpyrkivä ja nätistihän se käyttäytyi :)

Fille oli Fille. Menin vähän puolipitkin ohjin ja välttelin ihan kunnon tuntumaa alkuun. Se väisti ihan kohtuu hyvin, välillä pysähteli, mutta en voi syyttää ponia kun en itsekään ollut 110% mukana. Käynnissä sen selkä oli ihan kamala, ravissa ei niin paha. Sama selkähän sillä kokoajan on, mutta ravissa oli helpompi istua.

Ransu on vaan niin paras (lue: parsa). Se on kuitenkin mulle tutuin ja mukavin poni ratsastaa, vaikka se onkin aika... erikoinen? Nyt pitkän ajan jälkeen on vähän "vaikea" ratsastaa sitä, koska se oon ihan erilainen kuin esimerkiksi Santtu. Hyvä tästä vielä tulee :)

214 päivää

Sua seuraisin minne vaan, susta luopuis en helpolla... 

...mulle merkitset niin paljon, vaikken sitä kertonut ääneen ole...

...niin harva oikeasti ymmärtää kuinka hieno sä oot, toista samanlaista ei löydy...

...vaikka välillä ootkin vähän hassu...

 ...ja omituinen...

...pysy aina sellaisena millainen nyt oot...

...just sellasena mä sut tunnen...

...ja aina haluan tuntea...

...sun kanssa oon oppinut kaiken...

...vaikkei aina hyvin ookkaan menny, en yhestäkään hetkestä sun kanssa luopuis...

...oot mulle aina tärkein ja rakkain...

... ja tuut aina olemaan, sen mä sulle lupaan.

I will never let you fall
I'll stand up with you forever
I'll be there for you through it all
♥ 

Huomenna, 214 päivän jälkeen pääsen ponin selkään vihdoin.

Ei tunnu lainkaan todelta, mutta niin se vain on. 

Niin ikävä ponia. 

Tuntuu väärältä, että

"jätin" sen silloin kävelytys vaiheessa, mutta

ehkä se oli ponille parempi niin.

Nyt kuitenkin poni on terve ja toivon

mukaan tulee jatkossa aina olemaankin.

Mikä on teidän lempikuva näistä? Itse jostain syystä rakastuin ensimmäiseen kuvaan,

toki myös tuolta päivältä on hyviä muistoja :)

Tavoitteet syyskaudelle

Nyt mulla on ratsastus- ja kehittymismotivaatiota ihan hurjan paljon ja palan innosta, että kohta ratsastustunnit taas alkaa! En myöskään tiedä kuinka kauan tätä harrastusta saan jatkettua, ajallisista- sekä rahallisistasyistä, joten nyt on syytä panostaa ihan täysillä. Tänä syksynä pääsen vielä hyppäreille, varmistin sen juuri, kun avasin pankkitilin ja huomasin, että rahaa olisin jäänyt enemmän kuin luulin säästöön ja jos kaikki työt yms. jutut pitää paikkaansa, saan juuri ja juuri (lue: pienellä avustuksella) kasaan tarvittavan määrän rahaa. Joulunkin jälkeen vähintään normitunnit hoituu, koska olen viel alle 18 ja jos vain saan jouluna/alku-/loppuvuodesta tarpeeksi rahaa kasaan, on keväällä sitten tämän suunnitelman mukaan viimeinen hyppäri. No ei mietitä sitä, koska mun tulevaisuustoiminnat ei ole kauhean selvät ja en halua miettiä sitä sen enempää.

Tästä postauksesta löytyy niitä kamalimpia kuvia eri ratsastuspäivistä, josko tänä syksynä vältyttäisiin niiltä! ;)

Viime keväänä tuli muutamia ongelmia, joita tällä kaudella aion korjata. Ihan pieniä asioita sinänsä, mutta kokonaisuuteen vaikuttaa suurelta osin.

Istunta on mulle ehkä suurinpana ongelmana. Istunnalla vaikuttaa hevosen liikkeeseen ja suoritukseen niin paljon, että ei ole ihmekään, jos mitään ei tapahdu ikinä. Viimeisellä tunnilla huomasin miten paljon pienikin vika vaikuttaa joihinkin heppoihin. On tosi hyvä mennä aina välillä vähän herkemmillä hevosilla, koska useimmat ratsastuskoulun ponit (varsinkin ne, joilla minä menen paljon) antaa ratsastajan virheitä paljon anteeksi, joten en ole huomannut sitä. Jännitän reisillä/polvilla/alapohkeella jonkin verran tai oikeastaan puristan, joten herkempi hevonen jännittyy siitä. Heti kun muistin rentouttaa jalat, muuttui hevonen heti rennommaksi, mukavammaksi ratsastaa ja antoi niskasta periksi paremmin. Itse pääsin kappas vain myös istumaan paremmin, joten muunmuassa puolipidätteet istunnalla onnistui niin hyvin, että heppa olikin vahingossa jo ravissa laukasta. Oli ihan super huomata miten pieni korjaus vaikuttaa hurjan paljon kokonaisuuteen. Nyt kun tiedän missä on vika ja miten korjata se, nyt on tavoitteena saada se toteutumaankin.

Toinen asia, joka pitää korjata on ryhti ja käsien asento. Mulla on nyt kevällä huonontunut ryhti sen pikkuonnettomuuden takia, ja koska ratsastuksella rasitin selkää, se sitten tulehtui, selkä oli erittäin kipeä ajoittain, aloin ennakoiman kipuun jännittämällä eli menemällä pienempään kasaan lähemmäksi hevosta. Se oikeasti auttoi kipuihin, selkärangassa ei vihlonut, mutta näin jälkikäteen mietittynä ei niinkään kannattavaa... Nyt olisi sitten selkä kunnossa joten pitäisi saada takaisin ryhti. Oikeastaan ei sitä ikinä olen olltukaan, joten hankitaan sellainen kokonaan. Ryhdin mukaan myös sisällytän kädet. Kädet pääsi levähtämään melko kirjaimellisesti, on ne nyt jo vähän paremmin kasassa, etten ratsasta kädet puolessa välissä hevosen lapaa ja ihan erillään, mutta edelleen johdan liikaa sisäkädellä, joten kädet leviää aika kauaksi toisistaan ja esimerkiksi ympyrällä unohdan käden sinne kauaksi. Näin en saa hevosta pysymään suorassa, kun vedän kokoajan sisäohjasta päätä sisälle päin.

Tuo jalan rentous varmasti auttaa tähänkin, mutta tiedän, että teen tätä rentonakin huomaamatta. Eli nostan/koukistan jalkaa mm. pohkeenväistössä ylös ja taaksepäin jalkaa. Samalla myös painan kantapään kylkeen. Onneksi olen ollut melko varovainen kannuksien kanssa, mutta valitettavasti muutamaan kertaan olen löytänyt sen kantapään kannuksineen kyljestä kiinni... Siitä eroon ehdottomasti! Kun hevosen saa liikkumaan omalla moottorilla ja herkäksi avuille, ei sitä tarvitse työntää väistöön tai käännnökseen vaan pieni puristus rennolla, pitkällä ja suoralla jalalla toimii mahtavasti.

Jalustimet on myös pidentynyt varmaan viidellä reiällä, mutta huomasin siltikin että tuon selän yhteydessä lyhensin jalustimia muutamalla reiällä ja nyt on taas hieman lyhyempi jalustin. Toisaalta tuo pidennys ei enään ole niin elämää mullistavaa, kun olen jo sen kriisin kerran käynyt läpi. Nyt vaan pitää muistaa pidentää ne tunnin alkupuolella ja jos alkuun tuntuu pitkältä, ei anna sen häiritä vaan sinnitelee ja totuttelee tunnin loppuun asti!

Koska virheitä itsessäni osaan löytää maailman tappiin saakka, listataan vielä pienemmän "sivuvurheet" jotka toivon mukaan korjaantuu isompien ongelmien seurana ja pienellä hiomisella.

- katse, katson hevosen korviin, silmät eteenpäin! 

- istunta, tosin vähän pienempänä käsitteenä, eli istu satulaan, älä jää seisomaan jalustimille.

- istunta, ongelmana tosin on myös se, että istun liikaa. Eli juurikin esteillä istahdan heti satulaan esteen jälkeen, nyt pitäisi jäädä hieman kevyemmin satulasta irti - ei kuitenkaan kokonaan irti!

- hiukset letille!

- ohjat käteen, mulla erityisesti kisoissa valuu ohjat, tuntuma katoaa, hevonen lintsaa.

- huolelliset, harkitut tiet, alan hätiköimään liikaa, kyllä sitä aikaa on, joten rauhallisesti ja huolellisesti vain!

- silmät päähän, muita ei jyrätä! Okei tässä on kylläkin ennemminkin ongelma, että muut jyrää minut..

- paremmat vatsalihakset, jotta pystyy istumaan harjoitusravissa, ja saa ratsastettua istunnalla.
- yllätyspaikoissa mukana hypyssä, tämäkin on jo parantunut, mutta vieläkin on parannettavaa! Vaikka käsi ei ole suusta repimssä enää, on ylävartalon silti oltava ihan oikealla paikallaa, ei metrin jäljessä...

Tää kyllä oli ihan hirveä hyppy kun ponilla alkoi olla virtaa jo aika mahtavasti ja oli tosi vaikea saada kuuntelemaan pidätteet. Lähti sitten hyppyyn semi kaukaa, mutta onneksi tosiaan osasin vähän aavistaa, että vein käden eteen. Poni vaan oli niin nopea että ratsastaja ei kerennyt mukaan.

Ja koska mikään ei riitä, haluan myös vaatia hieman enemmän hevoselta. Ratsastuskoulun hevoset virittää itselleen sen ratsastuskouluponin tilan, jolloin vain laiskoitellaan ja lintsataan jos saa tilaisuuden. Nyt haluan vaatia ihan loppuun saakka sen mitä tehtävänantossa pyydetään. Jos pitää tehdä pohkeenväistöä, myös takajalat on mukana, puolikas suoritus ei riitä. Haluan myös, että siirtymissäkin pysyy hevonen rentona ja niskasta pyöreänä.

Tällaisia tavoitteita tällä kertaa. Niitä on paljon, mutta kaikki on mahdollisia ja ihan tavoitettavissa, kunhan vaan vähän kurkottaa!

Tää on meidän maailma... OSA 2

Nyt jatkoa edelliselle osalle ja tähän nämä sitten päättyykin, eihän noita ponejakaan ole kuin kaksi :D

Ransun kanssa alku ei ollut niin mahtava. Eihän se Rokinkaan kanssa ollut, mutta toisin kuin Rokkia, Ransua mä vihasin. Se oli maailman ärsyttävin poni. Onneksi kuitenkin tutustuin poniin, koska Ransu on ollut ihan mahtava kunhan vaan oppi tuntemaan sen!

Ensimmäinen kerta Ransun selässä oli maasto. Ennen mä pelkäsin maastossa ratsastamista ihan ylikaiken ja olin vähän jännittynyt kun oli vieras hevonenkin. Rentouduin kuitenkin ihan täysin ja lähdin iloisin mielin maastoon kun olin saanut kuulla, että Ransu on tosi laiska hevonen... No vähän meni pieleen, mutta mitä pienistä. Kaveri yritti koko laukkapätkän ohittaa edellä menevän (Fillen). Sain sen kuitenkin pidettyä jonossa. Metsätiellä kuitenkin kaveri vähän innostui ja se vaan lähti, meni liian lähelle Filleä, Fille pukitti ja Ransu vähän nousi pystyyn... Mutta mitä pienistä, matka jatkui normaalisti. Silti tykkäsin ponista vaikkei ollutkaan ihan niin laiska kun oltiin kerrottu.

          Sain Ransun seuraavallakin viikolla. Silloin oli ihan kentällä tunti ja Ransu oli niin laiska ettei mitään rajaa. Se ei meinannt nostaa laukkoja ja oli tosi tahmainen ratsastaa. Ransulla menin sitten sen syksyn melko pitkälle kokonaan. Tietenkin joitain tunteja muillakin, mutta pääosin Ransulla. Kerkesin tippuakin ponilta kun hyptättiin.... Marraskuussa alkoi hyppäri ja toivoin sinne Rokkia, Ressua tai Opalia. Sain Ransun ja olisin heti halunnut lopettaa koko hyppärin. Silloin en kuitenkaan osannut arvostaa Ransua yhtään ja olen tosi iloinen, että mun piti mennä Ransulla niin usein, nimittäin nykyään poni on ihan paras.

 

Ransu on luonteeltaan melko erikoinen poni. Monikaan ei siitä tykkää, tietääkseni tallissa on ehkä 5 ihmistä jotka ponilla tykkää ratsastaa. Ransu on ratsastaessa vähän tahmea, mutta tietyin konstein se liikkuu ihan hyvin! Poni myös livistää aina kun ratsastaja ei ole kunnolla hereillä mm. ympyrät on sille sellaisia, että jos ratsastaja ei muista ulkoapuja, lähtee poni sekunnissa toiseen suuntaan...

          Itsellänikin Ransu oli alkuun tosi tahmainen ja joutui kokoajan laittaa eteenpäin. Myöhemmin (peräti reilusti yli vuoden jälkeen, heh...) tajusin, miksi aina joutui hoputtamaan ponia. Koska poni oli hidas pohkeelle ja tahmainen, nojauduin itse eteenpäin etukenoon. Kun en istunut kunnolla, reagoi poni ihan selkeästi olemalla entistä hitaampi ja askel ei pyörinyt lainkaan. Kun tajusin nousta itse ja alkaa istunnalla pyörittämään mm. laukassa varsinkin, muuttui poni tosi mukavaksi ja eteenpäinpyrkiväksi!

          Hypätessä vielä silloin kun en osannut paikkoja katsoa, lähti Ransu mieluummin kaukaa kuin läheltä hyppyyn. Sen takia oikeastaan inhosin sitä. Ransulla on vielä se, että sen laukka ei ole terävä esteillä, vaan se on sellainen ihme laama, joten hyppy oli tosi epämiellyttävä. Sitten kun pääsimme alakentälle hyppäämään, alkoi poni jo vähän innostumaankin, silloin aloin itse motivoitua ratsastukseen, kun tajusin, että Ransustakin saa kivan ratsastaa, kunhan vaan itse tekee jotain sen eteen. Huom. alakentällä poni virittyi ja keksi vain kaikkea kyttäiltävää ja tyhmää tekemistä jos ratsastaja ei ollut hereillä. Motivoituminen ei siis tullut siitä, että poni olisi saanut muutaman ylimääräisen lahjan taivaasta ja muuttunut miellyttäväksi ratsastaa, vaan huomasin, että kyllä vain, tämäkin hevonen osaa liikkua, vaikkei se nyt ehkä ihan tällä tavoin toivotusti aina menisi. Mm. allaoleva kuva, 2 sekuntia kuvan jälkeen makasin maassa...(poni kaukaa hyppyyn, mä olin jo valmiina kaulalla (etukeno), kun hyppy olikin vähän suurempi, mä lensin maahan.. The end)

           Viimeisimmät kerrat Ransulla oli ihan mahteja, se pysyi melko lyhyenä ja ransuterävänä, meiltä löytyi hyvät hyppypaikat ja olin mukana hypyissä, taino niin mukana kuin silloin osasin. Myös viimeinen koulutunti oli aivan mahtava. Silloin mä tunsin miltä tuntuu saada hevonen kuuntelemaan sua. Ei se täydellinen ollut, mutta Ransun kanssa sellaista ei oltu aiemmin koettu.

Mulle Ransu on hassusti sellainen, että silloin kun sillä ratsastaa, ei tykkää yhtään eikä oikein tunnu sujuvan, mutta vasta tunnin jälkeen tajuaa miten sen kanssa on mennyt. No sillä viimeisellä kerralla kun jotain meni oikein, tuntui tunnillakin hyvältä. Kun taukoa on ollut ponista viikonkin verran, on jo kova ikävä takaisin ratsastamaan ponia. Voitte varmaan arvata miltää tuntuu kun on odottanut 7 kk? Uskoisin, että jos kerrankin haluan ponin selkään, tulee meille myös parempia tuloksia - en malta odottaa!! 

Nyt kun viikon päästä pääsen Ransua liikuttamaan ja toivon mukaa syksyllä paljon tunneilla ratsastamaan, haluan oikeasti ottaa joitain tavoitteita meille ja myös tavoittaa ne. Tiedän, että ne on mahdollisia ja niitä pystyy tekemään, myös Ransunkin kanssa. Haluan, että voisin näyttää, että kyllä tämäkin poni osaa. Ransusta kulkee tallilla kaksi tarinaa. Toinen kertoo tahmeasta ponista jota ei halua tunnille. Toinen kertoo ponista joka vetää pukkirodeota maneesia ympäri, pienestä possuponista. Kyllä Ransusta nämä molemmat löytyy, mutta on siinä myös kaikkea hyvääkin :) 

Neljäs kuva : tiedän, että ratsastan ihan väärin, mutta no can do kun ei osaa. Mulla ei siis ollut ulkoavut lähimaillakaan, joten poni päätti vähän kasvattaa ympyrää. Huomaa hyvin, että pitää vaan ratsastaa, ei voi muuta.

Tää on meidän maailma... OSA 1

... ja kuljetaan sen läpi yhdessä.

Rokki ja Ransu ovat vaan kaksi hevosta, jotka sattuu asustamaan Espoon Ratsastustallilla. Mä satun hoitamaan niitä ja kumpikin on ollut mulle elämän varrella hyvinkin tärkeässä roolissa. Se mitä Rokki ja Ransu on mulle on hyvin vaikeaa selittää, tosin tarvitseeko sitä edes. Ne on mulle paljon enemmän kuin moni muu asia. Ajattelin tehdä kummastakin ponista omassa postausessa parhaimpia muistoja ja tunteita mitä ne mulle oikeasti merkitsee. Nyt on vuorossa siis Rokki ja toisessa osassa Ransu.

25.7.-12

Rokkiin mä tutustuin neljä vuotta sitten elokuun alussa. Mä aloitin pelokkaana pikku tyttönä ratsastuksen Ertillä, menin mun ensimmäisen tunnin Rokilla. Mun kaveri varusti Rokin mulle ja kertoi millainen se on ratsastaa. Mua pelotti, olin uudessa paikassa, en tuntenut ketään ja Rokki oli ihan vieras hevonen mulle. Mä menin sille tunnille ja mä rakastuin Rokkiin. Se oli tasainen, se kuunteli mua ja mä en tarvinnut avustajaa. 

          Vuoden päästä meidän ryhmä sekoitettiin muiden ryhmien sekaan, paikalle tuli alkeiskurssi. Mulle ei sopinut juuri mikään tunti, joten mun piti mennä hyvin hyvin paljon taitavampien ratsastajien tunnille. Mä menin puoli vuotta putkeen Rokilla. Se auttoi mua eteenpäin, vaikka mä pelkäsinkin sitä. Kaikki tehtävät tehtiin mitä pyydettiin, ei ehkä kovinkaan kauniisti, mutta yritettiin kuitenkin - ja en luovuttanut, vaikka aina ei onnistunutkaan. 

16.5.-12

          Mä kävin hoitajakurssin vuonna 2011 ja aloin hoitamaan Rokkia. Alkuun ei ollut yhtään kivaa hoitaa ponia. Se oli iso, veti mut joka ikisen ruohopuskan kautta kun käveltiin alakentälle ja ei tuntunut "turvalliselta" olla sen kanssa. Pikkuhiljaa kuitenkin opin luottamaan siihen. Muistaakseni ensimmäisen kerran, kun tajusin, että Rokki on oikeasti ihana poni, oli kun itselläni oli huono päivä ja menin pesemään ponin ruokakupin. Ensimmäistä kertaa en laittanut sitä riimuun vaan annoin sen vaan olla, ja Rokki tuli mun luokse, laittoi leukansa mun olkapäälle ja alkoi "nukkumaan". Tuosta lähtien Rokki on aina pessyt mun kanssa ruokakupin. Paitsi kerran, mutta se taisi olla niitä aikoja kun alkoi olla kipeä nyt kun ihan ajattelee....? 

          Rokin kanssa mulla on myös maailman mahtavimmat kokemukset ratsastaen. Muutamia voisin nyt muistella... 

          Tämä kerta oli yksi niistä ihan alkuajoista, kun ratsastin paljon Rokilla. Mentiin puomeja ja tehtävänä oli saada jokin tietty määrä askeleita kahden puomin väliin. Oikeastaan tulimme puomin kerran ihan normaalisti ja katsoimme kuinka monta askelta väliin tulee. Seuraavaksi piti tulla niin monella askelleella kuin pystyy. Olin tosi iloinen kun sain yhden askeleen enemmän kui normaalisti. Seuraavana tehtävänä oli saada mahdollisimman vähän askeleita. Mua tietenkin pelotti hirveästi, koska vauhtia piti kasvattaa. Taidettiin muistaakseni mennä väli 6 askeleella, eli yhdellä vähemmän. Nyt kun mietin tilannetta, ja tämän tasoisena ratsastajana, niin olisin saanut nuo tuloksen reilusti parempina, mutta tuolloin se oli suuri saavutus.

          Tästä on nyt puolitoista vuotta aikaa, menin syyskauden ensimmäisen tunnin Rokilla ja aiheena oli pohkeenväistöt. Se oli ihan mahtava tunne, kun se oikeasti onnistui. No joo, poni juoksi, mutta se väisti hienosti mun taitoihin verrattuna. Mentiin ravissa kokorataleikkaa-tiellä väistöä ja oltiin jonossa viimeisiä jotka tuli tehtävän. Me jotenkin molemmat motivoiduttiin ja mä vieläkin muistan miten Jonna jotenkin "huudahti" iloisesti, että no nytpähän poni västää! Olin tosi iloinen sen jälkeen.

          

30.8.-12

     Rokki jäi saikulle 2013 marraskuussa, kävelytin ponia satunnaisesti viikoittain. Muutamat kävelytyskerroista on kuitenkin tosi vahvasti mielessä. Mm. yksi päivä oltiin yläkentällä kävelemässä ja poni kuunteli mua niin hienosti. Harjoittelimme tosiaan tämän saikun/kävelytyksien aikana ratsastajan viereen pysähtymistä heti. Viimeisillä kerroilla se teki sen jo aivan mahtavasti! Joululiikutuksissa kävelytin Rokkia, kun muut ratsasti. Loppuun menin vielä selkään vähäksi aikaa, ja en pystynyt muuta kuin hymyilemään. Olin niin iloinen kun mulla oli mahdollisuus tehdä kaikkia moita asioita sen ponin kanssa. Yhtenä päivänä lähdimme myös Jonnan kanssa maastoon kävelemään, oli tuulinen päivä, mutta Rokin selässä olin ihan rentona.... Ikävä ponia.

Rokin kanssa mä olen kokenut asioita, joita moni muu poni ei mulle pystyisi opettamaan. Tärkein on ollut luottamus siihen poniin. Ponin kautta myös kaikkiin muihin eläimiin. Vaikka Rokilla ratsastaminen ei olekaan mulle tärkeitä enää, (tosin onko milloinkaan ollutkaan...? Eihän se ratsastus ole se hevostelun napa) syystä tai toisesta, on poni mulle tärkeämpi mitä osaan kuvailla. Se on kuin paras ystävä, ei petä koskaan ja on tukena kun maailma tuntuu kääntävän selkänsä mulle. 

24.7.-13

1.4.-13

19.6.-13

14.10.-13

12.9.-13

28.9.-12

28.9.-13

5.5.-14

26.5..-14