Manu

Vihdoinkin koitti se päivä kun rohkeasti kipusin Manun selkään! Aloitetaanpa silti ihan aamusta...

Minulla alkoi työt 8.30, käytiin Veran ja Marian kanssa viemässä hevoset laitsalle, käyttäytyi kaikki ihan hyvin. Siivottiin karsinat, kuivitettiin, lakaistiin käytävät ja laitettiin heinät. Koska oon paras mä kaadoin kahtena peräkkäisenä päivänä heinäkärryt kumoon, sori Vera, hih :D 13.00 haettiin hevoset talliin ja työt loppui. Jäin kuitenkin tallille Tuulian ja Veran kanssa :)

Juttelimme jonkin tovin hoitajahuoneessa Veran ja Tuulian kanssa ja sen jälkeen pistimme Manun kuntoon. Kentällä Tuulia hyppäsi alkuun Manun selkään. Manu hieman ravisti päätä, mutta lopetti vertyessään. Sitten minä hyppäsin selkään. Hieman jännitti, koska olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana mennyt vain Ransulla ja Vektorilla kunnolla... Ja niin kuin ajattelinkin, Manu oli hyvin erilainen ratsastaa, mutta ei suinkaan pahalla vaan hyvällä tavalla! 

Olin jonkin aikaa jollain ympyrällä pyörimässä käynnissä, siinä yritin jotain taivuttelua. Huvitti, kun olen niin tottunut Ransuun, se on niin raskas ja vaikea saada tehdä mitään, toisin kuin Manu taas, Manu kuunteli kaikkea, meni vain vähän aikaa, niin oli jo ihan hyvä! Olihan se vähän pohkeen takana, mutta syyhän oli vain ja ainoastaan minun, koska en uskaltanut/osannut ratsastaa sitä oikein eteen.

Ravissa oli alkuun vähän tahmainen, mutta kun olin tottunut raviin ja alkanut luottaa Manuun vähän, että ei tee mitään, niin pystyin enemmän ratsastaa eteen, ehkä olisi pitänyt vieläkin enemmän pitänyt ratsastaa, mutta arvatkaapas kuka olikaan tottunut Ransun tahmatassuihin? Ravissa olin vieläkin ympyrällä ja taivuttelin siinä. Tuulia pyysi asettelemaan ulospäin ja mua alkoi taas huvittamaan niin paljon, kun ei siitä mitään tullut, olin vähän liian kova kädestä? Jään aika helposti vain vetämään ohjasta, enkä myötää oikeastaan yhtään ennemin kuin joku ehtii sanomaan minulle. Manu ei ilmeisesti oikein tykännyt, ja minun oikeastikin pitäisi alkaa muistaa, että en jää liian passiiviseksi. 

Nostin laukan. Manu oli niin ihana laukassa! Se oli niin niin niin, mikä? Se vain kuunteli niin super hyvin! Tuulia pyysi ottamaan koko kenttää pitkin laukkaa, jotta Manu hieman reipastuisi. Toiseen päätyyn ei oikein halunnut mennä, niin ohjasin sitä enemmän uralle ulko-ohjalla ja sisäpohkeella ja Manu vaihtoi laukan :D Ja sitten tulee se kiva osuus. En ole ikinä osannut vaihtaa laukkaa, ollaan kyllä tunneilla harjoiteltu, mutta vain esteillä olan saanut vaihdettua. Ja nyt istuin sinne satulaan ja ajattelin "Manu tuntuu juuri siltä, että tämä vaihtaa laukan! Kokeilenpa" Ja Manu vaihtoi takaisin oikeaan laukkaan! Ei se ainakaan vasta tai ristilaukalla enään ollut. 

Säädettiin vielä jotain loppuun ja sitten loppuravit ja käynnit ja Manu talliin.

Minun mielestä Manun ratsastus näytti aivan varmasti kauhealta minun puolesta, en oikein osannut ratsastaa ja sitä, olin liian kova kädellä ja oma ratsastus näytti kauhealta. Nojasin eteen. Mutta Tuulia sanoi, että Manu meni silti ihan hyvin, ei se kyllä selästäkään pahalta tuntunut! Mulla vain on se, että minä tarvitsen sen luottamuksen, että voin tehdä enemmän. Tosin olen tehnyt Manun kanssa niin paljon, että luotan siihen jo aika paljon :)

Vaikka Manu olikin ihana ratsastaa ja muuteskin ihana, jäi ikävä Ransun selkään :) Se vain on se hevonen, joka oikeastikin on se minun hevonen, sen kanssa työskentely on juuri sopivan vaikeaa, muttei liian. Se saa minut iloiseksi niin pienillä asioilla :) Luotan Ransuun ehkä vähän oudolla tavalla? Rokin kanssa voisin vaikkapa mennä ilman varusteita maastoon laukkaamaan ihan täysiä - en pelkäisi yhtään, tosin Rokin takaisin tulosta en tiedä :D Ransun kanssa en voisi tehdä samaa, mutta omalla tavalla tykkään mennä Ransulla, koska se on välillä niin tyhmä ja hassu, se vain tarvitsee huumorintajua, kun sillä ratsastaa :)

Ei Ransu kylläkään Rokkia voita >:)